Helsinki Drum Academy opettajat:

Jaska Lukkarinen

Jaska Lukkarinen on soittanut rumpuja työkseen vuodesta 1998. Hän työskentelee pääasiassa jazzmuusikkona, musiikillinen tavoitteen ollessa luoda oma rooli kulloisenkin yhtyeen tyyliin sopivaksi, mutta myös omaleimaiseksi. Lukkarisen tärkeimmät yhtyeet ovat Jaska Lukkarinen Trio ja Almqvist/Schlosser/Welin/Lukkarinen Free Swing. Lisäksi Lukkarinen soittaa mm. Olli Ahvenlahti New Quartet-, Ricky Tick Big Band & Julkinen sana-, Dalindeo-, Manuel Dunkel Quartet- ja Paleface & Räjähtävä Nyrkki -yhtyeissä.

Lukkarinen on toiminut jazzmuusikon työnsä ohella freelancemuusikkona eri artistien yhtyeissä, soittanut noin 40 suomalaisella levyllä ja tehnyt studio-ja TV-työtä. Lisäksi Lukkarinen omistaa JASKAA-levymerkin, opettaa rumpujensoittoa Sibelius-Akatemian jazzosastolla, sekä yksityisesti. Lukkarinen on toiminut myös luottamustehtävissä mm. Freelacemuusikot ry:n varapuheenjohtajana ja Jazzmuusikot ry:n puheenjohtajana. Vuodesta 2018 alkaen Lukkarinen suorittaa taiteellista musiikin tohtorin tutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Tuomas Rauhala

Tuomas Rauhala on valovoimainen, etenkin sosiaalisessa mediassa seurattu rumpali, joka on erikoistunut etenkin progressiivisiin musiikkityyleihin. Rauhalan soitossa yhdistyy huikeat tekniset taidot ja syvällinen rytmin käsittely. Rauhala tunnetaan etenkin omista yhtyeistään, mutta häntä voi kuulla myös eturivin pop -artistien taustalla. Rauhala edustaa menestyksekkäästi Vic Firth -kapuloita sekä Sabian symbaaleita. Rauhala on yksi tämänhetken halutuimpia suomalaisia opettajia etenkin monipuolisten musiikillisten valmiuksiensa takia. Tuomaksella on takanaan opinnot Helsingin Pop&Jazz konservatoriolla ja ammattikorkeakoulu Metropoliassa. Rauhala on koulutukseltaan musiikkipedagogi.

Tuomo Huhdanpää

Tuomo Huhdanpää on Sibelius-Akatemian orkesterisoitinten osastolta musiikin maisteriksi valmistunut lyömäsoittaja. Opintojen loppuvaiheessa Tuomo kiinnostui erityisesti käsin soitettavista, eri maailman kolkkien lyömäsoittimista. Näiden opiskelu, yhdessä orkesterisoittajan koulutuksen ja kokemuksen kanssa, on vienyt hänet monipuolisiin soittotöihin eri musiikkityylien parissa.

Työkseen Huhdanpää soittaa lyömäsoittimia sekä orkestereissa, teattereissa että pienemmissä eri musiikkityylien kokoonpanoissa.